Sofia Vikman (kok.) jatkaa maakuntavaltuuston puheenjohtajana.

Sofia Vikman Pirkanmaan maakuntahallituksen puheenjohtajaksi

Kansanedustaja Sofia Vikman valittiin Pirkanmaan maakuntahallituksen puheenjohtajaksi. Valinnan teki Pirkanmaan maakuntavaltuusto kokouksessaan Ylöjärvellä tänään 29.5. Kokoomus esitti Vikmania paikalle. Valtuuston päätös oli yksimielinen. Tartun tehtävään innostuneena. Maakunnallinen vaikuttaminen kulkee käsikädessä eduskuntatyön kanssa. Pirkanmaan menestys on koko Suomen etu! Pirkanmaalle tärkeitä tavoitteita ovat koulutuksen ja työllisyyden vahvistaminen, osaajien saatavuuden turvaaminen sekä liikenneyhteyksien parantaminen. Lisäksi meillä on…

TULE MUKAAN!

TULE MUKAAN!

Kokoomuslaisuus on tahtoa tehdä asioita – se on sisukkuutta kääriä hihat ja tehdä töitä entistä kovemmin. Se on kykyä tehdä vaikeitakin päätöksiä ja uskoa siihen, että tulevaisuus on omissa käsissämme. Me uskomme, että suomalaiset ovat aidosti kiinnostuneita yhteisistä asioista. Tavallinen ihminen on kuitenkin tarvinnut tulkin, että hän ymmärtäisi poliitikkoja. Jotta ihmiset ja politiikka löytäisivät toisensa,…

Valtiopäiväneuvos Anneli Taina muistuttaa presidentin tehtävän tärkeydestä

Valtiopäiväneuvos Anneli Taina muistuttaa presidentin tehtävän tärkeydestä

Viime viikolla valtiopäiväneuvoksen arvon saanut poliitikko Anneli Taina on Pirkanmaan mainio edustaja. Taina on politiikan moniottelija, jolla on kokemusta kansanedustajuudesta, maaherrana toimimisesta ja aluehallintoviraston ylijohtajan tehtävistä. Hän on myös aktiivisesti mukana Tampereen kaupungin päätöksenteossa ja Pirkanmaan hyvinvointialueen poliittisessa johdossa. Valtiopäiväneuvos pitää ensi tammikuussa pidettäviä presidentinvaaleja tärkeinä ja korostaa Sauli Niinistön jättämien suurten saappaiden täyttämisen merkitystä….

Sisällön loppu

Sisällön loppu