Vesa-Matti Marjamäen kirjoitus: Suomen ja Tampereen pitää kasvattaa yrittäjiä ei vain työntekijöitä
Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 8.10.2026.
Suomessa puhutaan paljon talouskasvusta, tuottavuudesta, investoinneista ja uusista työpaikoista. Liian vähän puhutaan siitä, mistä syntyvät yritykset, jotka nämä työpaikat, innovaatiot ja vientitulot luovat.
Ne syntyvät ihmisistä, jotka päättävät perustaa yrityksen ja yrityksistä, jotka investoivat kasvuun.
Tässä on yksi suomalaisen yhteiskunnan keskeisistä haasteista. Työnantajayrittäjien määrä on laskenut vuodesta 2021 noin 22 prosenttia. Samaan aikaan tarvitsemme uusia kasvuyrityksiä, investointeja ja kansainvälistä liiketoimintaa.
Teknologiastartupit osoittavat, mitä uudet yritykset voivat saada aikaan. Suomessa teknologian startuptaustaiset yritykset työllistävät noin 50 000 ihmistä ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 12,5 miljardia euroa. Noin 90 prosenttia liikevaihdosta tulee viennistä.
Yritykset eivät kuitenkaan synny tyhjästä. Niiden taustalla on ihmisiä, joilla on osaamista, idea ja rohkeutta ryhtyä yrittäjiksi.
Tampereella teknologiayrittäjien perustamiin yrityksiin kuuluvat muun muassa Framery, Gofore, Solita, M-Files, Vincit, Unikie, Treon ja Modulight. Listaa voisi jatkaa pitkään ja pelkästään mainitut yritykset ovat luoneet tuhansia työpaikkoja ja melkein miljardi euroa liikevaihtoa. Kaikki ovat lähteneet ihmisistä, jotka ovat päättäneet rakentaa jotain uutta. Jokainen näistä yrityksistä olisi voinut jäädä syntymättä.
Liian moni korkeakouluopiskelija ja nuori ajattelee luonnostaan: valmistun ja menen töihin. Tarvitsemme rinnalle toisen ajatuksen: valmistun ja voin myös perustaa yrityksen. Tätä työtä Tampereen yliopistossakin jo tehdään, mutta resursseja tulisi voimistaa.
Teknologiayrittäjyys vaatii erityistä osaamista: teknologian kaupallistamista, kasvuyrityksen rahoittamista, myyntiä ja kansainvälistymistä. Näitä voidaan opettaa, mutta kaikkea ei opita luentosalissa.
Tarvitaan myös esikuvia ja ihmisiä, jotka ovat itse perustaneet yrityksiä, hankkineet rahoitusta, palkanneet työntekijöitä, epäonnistuneet ja yrittäneet uudelleen.
Yritä uudelleen. Tämä onkin tärkein viestini opiskelijoille ja jo valmistuneille. Yrittäminen ei ole aina onnistumista. Yrittäkää uudelleen. Suomalainen sisu asettaa joskus kovat vaatimukset onnistumiselle. Epäonnistumisen pelko on kallein asia Suomelle, vaikka se ei maksa mitään. Pyyhitään pölyt hartioilta ja uutta kohti.
Kirjoittaja on Pirkanmaan Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas, tuotantotalouden diplomi-insinööri ja Frameryn perustaja.
